Osta lippu
Takaisin

Suomen ja Venäjän välinen ju­na­lii­ken­ne käynnistyy 12.12.2021

Keväästä 2020 tauolla ollut Suomen ja Venäjän välinen junaliikenne käynnistyy jälleen. Venäjä allekirjoitti henkilöjunaliikenteen avaamista koskevan asetuksen 2.12.2021. Vainikkalan rajanylityspaikka aukesi henkilöjunaliikenteelle rajaviranomaisten päätöksellä 18.10.2021. Muiden kulkumuotojen, kuten lento- ja bussiliikenteen, osalta raja on ollut auki jo pidempään. Allegro-junavuorojen liput tulivat myyntiin perjantaina 3.12.2021. Matkustaminen on mahdollista ainoastaan terveystodistuksilla.

Helsingin ja Pietarin välillä kulkeva Allegro liikennöi 12.12. alkaen maanantaista sunnuntaihin kaksi vuoroa päivässä molempiin suuntiin. Matkustamista Suomen ja Venäjän välillä on vielä rajoitettu ja matkaan pääsy edellyttää joko Suomen tai Venäjän kansalaisuutta sekä molempien maiden terveysviranomaisten linjaamia todistuksia.

Terveysturvallisuudesta on matkan aikana huolehdittu kattavin toimenpitein, mm. tehostetulla siivouksella. Junissa on tarjolla käsidesiä, henkilökunta käyttää kasvomaskia ja sen käyttöä suositellaan vahvasti myös matkustajille. Lisäksi paikanvarauksen algoritmi sijoittaa matkustajat mahdollisuuksien mukaan hajapaikoille, jotta turvavälit ovat mahdollisimman suuret.

Venäjälle voivat matkustaa kaikki Suomen kansalaiset, mutta ensimmäisten matkojen odotetaan olevan ennen kaikkea työ- ja asiointimatkoja.

Matkustamiseen vaaditaan terveystodistukset. Venäjälle päin matkustaessa todistukset edellytetään kaikenikäisiltä matkustajilta, Suomeen päin ennen vuotta 2006 syntyneiltä matkustajilta:

  • Venäjälle päin saavuttaessa negatiivinen koronatestitodistus (alle 48 h, PCR)
  • Suomeen päin saavuttaessa EU:n hyväksymä koronarokotustodistus, todistus sairastetusta koronavirustaudista (alle 6 kk) tai negatiivinen koronatestitodistus (alle 72 h, PCR).

Kerromme matkustusehdoista tarkemmin täällä. Tutustuthan ohjeisiin huolella ennen matkaasi.

Terveystodistukset tarkastetaan junaliikenteessä lipun-, passin- ja viisumin tarkastuksen yhteydessä. Matkustaja vastaa itse todistusten kustannuksista ja hyväksyttävyydestä.

Junalippujen hinnat alkavat 59 eurosta (aikuisen menolippu). Allegron aikataulut ja liput sekä lisätietoa matkustamisesta löytyvät osoitteesta shop.vr.fi, Avataan uudessa välilehdessä.

Tiedotetta päivitetty 10.12. klo 22:30

Venäjälle saapuvilta vaaditaan negatiivinen PCR-testi, joka voi olla otettu maksimissaan 48 h ennen saapumista (aiemmin 72 h).

Lisää ajankohtaista

Kolme talvivaatteisiin pukeutunutta matkustajaa kävelee kameraa katsoen Tampereen rautatieaseman laiturilla. Taustalla InterCity-juna liikkuu raidetta pitkin kohti Helsinkiä. Himmennetyn kuvan päällä otsikkona on "POW x VR: Kestävän talvimatkailun opas".

Ajankohtaista

Uusi VR:n ja POWin laatima Kestävän talvimatkailun opas auttaa tekemään kestäviä matkustusvalintoja

Matkakohteen sijainnin sekä matkustustavan valinnalla voi vaikuttaa olennaisesti matkustamisen aiheuttamaan päästökuormaan. VR:n ja Protect Our Winters (POW) Finlandin tuore kysely osoittaa, että monet talvilomailijat eivät vielä tiedosta valintojensa vaikutusta päästöihin. Uusi VR:n ja POWin yhdessä laatima Kestävän talvimatkailun opas auttaa tekemään kestäviä matkustusvalintoja.

Ajankohtaista

Kevään ja alkukesän lähijunamatkat myyntiin 6.2.

Julkaisimme myyntiin 30.3.–15.6.2025 väliset matkat.

Ajankohtaista

Loput kesän 2025 kaukojunamatkat myyntiin to 16.1.

Julkaisemme loput kesän 2025 päiväjunamatkat myyntiin torstaina 16.1. klo 10. Myyntiin julkaistaan matkat aikavälille 16.6.–10.8.2025.