Osta lippu
Takaisin

Siivousalan lakko näkyy yk­sit­täi­sis­sä junissa 16.–18.3.

Lakko alkoi 16.3. kello 0.00 ja päättyy 18.3. kello 24.00. Lakolla on vaikutuksia kalustosiivouksen yhteistyökumppanimme RTK:n toimintaan.

RTK vastaa junien perussiivouksesta sekä käyttövalmiushuolloista. Käyttövalmiushuoltoon kuuluu esimerkiksi junien ikkunoiden pesu, vesisäiliöiden täyttö ja likavesien tyhjennys.

Käyttövalmiushuollot toteutuvat myös lakon aikana, eli esimerkiksi junien WC-tilat ovat lähtökohtaisesti lakon aikana normaalisti käyttökunnossa. Yksittäisten kauko- ja lähijunien siivous saattaa kuitenkin jäädä lakon takia tekemättä.

Henkilökuntamme pyrkii ylläpitämään junien siisteyttä parhaansa mukaan. Suosittelemme jättämään roskat asemalaiturien roska-astioihin ennen junaan nousua tai junasta poistumisen jälkeen. Pahoittelemme tilanteesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisää ajankohtaista

Ajankohtaista

Käyttökatkoja ja aikataulumuutoksia Ainolan asemalla pääsiäisenä sekä kesällä

Väyläviraston Helsinki-Riihimäki-radan kunnostushankkeen vuoksi Ainolan aseman käytössä on muutoksia sekä lyhyitä käyttökatkoja pääsiäisenä sekä kesän aikana. Ratahanke vaikuttaa myös Järvenpään ja Saunakallion asemien käyttöön.

Ajankohtaista

Talven yöjunat tulevat myyntiin 2.4.

Julkaisemme ke 2.4. klo 10 myyntiin yöjunavuorot ajalle 14.12.2025–28.3.2026. Julkaistava kausi pitää sisällään joulun, uudenvuodenpyhät sekä hiihtolomasesongin.

Ajankohtaista

Mitä tarkoittaa ”ei saatavilla” -tekstillä merkitty junavuoro?

Vr.fi: tai VR Matkalla -sovellus voi tarjota junavuoroja, jotka on merkitty ”ei saatavilla” -tekstillä. Näihin vuoroihin ei pysty ostamaan lippua. Osa kyseisistä junavuoroista saattaa tulla myöhemmin myyntiin, jos kysyntä kasvaa riittävästi.