Köp en biljett

Ju­na­tar­joi­li­ja palvelee matkustajia vauh­dik­kaas­sa ym­pä­ri­stös­sä

Junatarjoilija Yan on puhunut itsensä asiakkaiden sydämiin omintakeisilla junakuulutuksillaan.

Junatarjoilijan työ on monipuolista asiakaspalvelua ja ravintolavaunussa myytävien tuotteiden esillepanoa sekä valmistamista. 

Yan on työskennellyt junatarjoilijana vuodesta 2019 lähtien. Hän ehti hakea junatarjoilijaksi vuosien varrella useampaankin kertaan ennen kuin sai kutsun haastatteluun nykyiseltä esihenkilöltään. 

– Hän muisti minut aiemmista hakemuksistani ja halusi nähdä omin silmin, kuka tuo uppiniskainen tyyppi on, Yan nauraa. 

Junatarjoilijan työssä ei ole kahta samanlaista päivää.  

– Kollegat, matkustajat, kaupungit ja työajat vaihtuvat, ja kaikki nämä asiat vaikuttavat työvuoroon. Tyypillistä työpäivää ei ole, mutta perusasiat ja velvollisuudet toki toistuvat. Minä palvelen asiakkaita, laitan ruokaa, valmistan leivonnaisia ja myyn juomia. Tärkeää on myös luoda matkustajille hyvä tunnelma, Yan kertoo. 

Hyvä junatarjoilija tunnistaa asiakkaan tarpeet 

Tärkeimpiä ominaisuuksia junatarjoilijalle ovat Yanin mielestä into asiakaspalveluun sekä hyvä tilannetaju. 

– Pitää osata lukea asiakasta ja hänen tarpeitaan. Joskus asiakas voi kaivata mielialan piristämistä, joskus taas neuvontaa tuotevalikoimasta, Yan sanoo. 

Parhaita puolia junatarjoilijan työssä ovatkin Yanin mielestä sen sosiaalinen luonne sekä se, että työpäivän aikana pääsee matkustamaan eri kaupunkeihin. 

– Haastavinta on, etten aina ehdi huomioimaan jokaista asiakasta niin hyvin kuin haluaisin, hän sanoo. 

Vaihtuvia tilanteita vauhdikkaassa ympäristössä 

Junatarjoilijan työ voi erityisesti ruuhka-aikoina olla hektistä. Yanin mukaan kiireen tuntuun voi kuitenkin vaikuttaa myös itse ennakoimalla ja tekemällä esivalmisteluita, sillä matkustajien määrä on usein etukäteen tiedossa. 

– Viikonloput ovat usein kiireisiä, arkipäivinä taas on vähän rauhallisempaa, Yan kertoo. 

Työvuoron aikana voi matkustaa yöjunalla Kemijärvelle tai Kolariin ja takaisin tai hypätä saman päivän aikana jopa neljään eri junaan työskentelemään. 

Päiväjunissa työvuorojen pituus voi vaihdella viidestä kahteentoista tuntiin, kun taas vuoro yöjunassa voi olla lepoaikoineen yli vuorokauden pituinen. Työvuoroja on kaikkina kellonaikoina ja viikonpäivinä. Työntekijät pääsevät itse vaikuttamaan työvuorosuunnitteluun ja toivomaan vapaapäiviä. 

Oma persoona peliin 

Yanin mukaan työntekijöitä kannustetaan työskentelemään omalla persoonallaan – ja sitä hän todella tekee, olipa kyse sitten kasvokkain tapahtuvasta asiakaspalvelutilanteesta tai junamatkan aikana suoritettavista junakuulutuksista. 

Kun Yan kuuluttaa junassa, hän paitsi kertoo ravintolavaunun menusta, myös toivottaa matkustajille ja heidän läheisilleen rakkauden, terveyden ja onnentäyteistä elämää. 

Idea kuulutuksille syntyi pian sen jälkeen, kun Yan aloitti työskentelyn junatarjoilijana. Nauhoitettujen kuulutuksien sijaan hän halusi tarjota asiakkailleen henkilökohtaista palvelua.  

Yan on saanut omintakeisista kuulutuksistaan lähes yksinomaan myönteistä palautetta. Kehuja on sadellut niin kollegoilta, asiakkailta kuin esihenkilöiltäkin.  

– Kerran yksi matkustaja tuli luokseni ravintolavaunuun ja kertoi herkistyneenä, että puhuin suoraan hänen sydämeensä. 

Muun muassa sosiaalisessa mediassa kiertämään lähteneiden kuulutuksien myötä Yan on kerryttänyt itselleen fanikunnan, jonka olemassaolosta hän ei aluksi ollut lainkaan tietoinen.  

Mukavat työkaverit ja mahdollisuuksia kasvuun 

Yan kiittelee paljon sitä, että pääsee työskentelemään mukavien, ammattitaitoisten ja erilaisista taustoista lähtöisin olevien kollegoiden kanssa. Hän arvostaa myös VR:n pitkää historiaa ja vakautta työnantajana. 

– VR on iso yritys, joka antaa paljon mahdollisuuksia työntekijöilleen kasvaa ja kehittyä yrityksen mukana. Jos esimerkiksi haluaa vaihtaa työnkuvaa yrityksen sisällä, siihen annetaan mahdollisuus, mitä arvostan paljon, hän sanoo. 

Kiinnostaako työ junatarjoilijana? 

Lue lisää junatarjoilijan työstä VR Groupin sivuilta, Öppnas i en ny flik.

Mer att läsa

På resa i Finland

Aktiv vintersemester i Lappland

Längtar du efter tystnad, frisk luft och vandringar i naturen i ett vintrigt Lappland? Lapplands tjusning kan även upplevas i små doser, och korta vandringar och skidturer går bra även utan tidigare erfarenhet.

På resa i Finland

Topp 11 – de bästa tipsen för nattåget

Här är några beprövade praktiska tips för nattågsresandet för att din resa på nattliga spår skulle löpa smidigt.

Pendelöinti-blogin artikkeli, jossa nainen on matkustamassa pitkää työmatkaa junalla.
Arjen matkat

Det lönar sig att pendla – varför inte ta tåget till jobbet?

Är pendling en del av din vardag? Oavsett om din arbetsresa är kort eller lång kan det vara avkopplande att ta tåget på morgonen i stället för att sitta med bilen i trafikstockningar. Tåget ger dig egen tid, en lugn start på dagen och ett bekymmersfritt sätt att resa före du möter arbetsdagens vimmel. Hoppa alltså på tåget, både naturen och plånboken tackar!